Vakavissaan, naurua pidätellen Arkipäivän kybernetiikkaa

Painajaisten demonit, enneunien profeetat

Lumoutuneena katselen videonpätkää. Kirkasotsaiset nuoret, "nuorisovaltuuston" edustajat, tabula rasa -poliitikkobroilerit, puhuvat syvällä vakaumuksella kuin vasta uskoon tulleet, totuuden nähneet, ylpeinä tiedostamisestaan: suurin uhka on ilmastonmuutos. Mitä pidemmälle julistus jatkuu, sitä suuremmaksi kasvaa katsojan sanomisen paine ... ja kuin varoventtiilin vihellyksenä tulee itseltäni absurdi huuto: ettekö te perkuleet tajua vapauttavanne siinä yhdessä nuotiossanne koko metsän "hiilinielun" koko talven aikana sitoman hiilidioksidin!

Toimittaja itse ei huomaa asiassa mitään pateettista, mitään huvittavaa tai huolestuttavaa. -- Eipä tietenkään, kaikkihan menee tiedostavan lehdistön agendan mukaan, katkoessaan totuudelta pään ja hännän "käänteisessä Humen giljotiinissa". Rousseaulaisittain ihminen on kai jaloimmillaan kun ei tiedä mitään. -- Niin, tiedettä  tämä ei ole: kun kaikki johtuu ilmastonmuutoksesta, mitään ei voi falsifioida. Kohta "sisu" saa uuden, säälinsekaisen vivahteen, kun Suomi jää yksin moraaliposeeraamaan, kuristamaan itseään ... vaikka hörhöjä on muuallakin, siellä sentään lapsia kaitsetaan isällisellä mutta tiukalla otteella.

Tätä ei järjellä voi ymmärtää, tämä on jonkinlainen vitaali-ilmiö. Uususkonnollisuus on tuottanut uusautuutta, yhteisöllisen uuskultin omine itseään lietsovine eskatologioineen. Kaikki se päähän lastattu rakenteeton irtotieto, samanarvoinen siis merkityksetön data, kokemusmaailmaan kytkeytymätön massa, on lähtenyt liikkeelle, hakee muotoaan. Mieli yrittää rakentaa selitystä, ulkopuolisella avulla neitseellinen maisema saadaan muokkautumaan halutuksi, ja lopputuloksena on uljas uusi ajattelumaailma. -- Pinnallisen selkeyden alla kaikki on kuitenkin sekaisin ... angsti kasvattaa "henkistä yliherkkyyttä", poukkoilua depression ja manian välillä, ja ...

Huippukoulutetun nuorison kohdalla puuskahdus "nuoruus ja hulluus" on saanut uudenlaisen merkityksen: subjektiivinen aika-asteikko on kiihtynyt ohi luontaisten dynamiikkojen, kohti mielen kaaosta ... uudenlaista mielenmaisemaa, menestymisen ja näkymisen pakkoa, kiireen ja faktan kiihtyvää kierrettä, vajoamista painajaiseen ... hulluutta, jossa, erään määritelmän mukaan, kaikki muu katoaa paitsi järki ... hajoavaa mieltä, selittelemättä, tätä kaikkea taitaa parhaiten kuvata taannoinen HS-sarjakuva "Fok_it":

Marraskuu menee liian nopeasti. Joulukuu tulee liian nopeasti. Aika kuluu liian nopeasti. Rahat kuluu liian nopeasti. Kännykän akku kuluu liian nopeasti. Koko kroppa kuluu liian nopeasti. Järki menee. Nopeasti. -- Ja kaikki. Kaikki! Kaikki talvivaarat ja guggenheimit. Uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Metrot. Ratikat. Talous. Ympäristö. Ilmastonmuutos. Ja trump. Ja putin. Kaikki! Sodat! Kärsimys! Rasismi! Spiraali! Noidankehä! Loitsu! Kirous! -- Miksi? Kuka? Ihmisen pienuus! Pölyhiukkanen! Kosmos! Suuri pölynimuri! Avaruus! Musta aukko! Tyhjyys! Perimmäinen totuus! Vuotava biojätepussi! Reikä sielun sukassa! Kadotus! Kurotus! Kahtiajako! Mutaatio! Hyppypotku! Hajurako! Jättäkää hajurako! Pliis! -- Nyt se on menoa!

 

Kuin Morpheuksen punaiseen unipillerin voimalla, putoan tämän syöverin läpi surreaaliseen unten maailmaan, ajattomaan singulariteettiin, näen absurdin käänteistodellisuuden. -- Painajainen alkaa selkiytyä, kaaos mielessä hellittää: kohina ympärillä on suodattunut, on jäänyt vain hiljaisuus ... ja assosiaatiot: kuin siinä Paul Simonin ikivihreässä, näen kuinka puhuvat päät videolla jatkavat puhetta ilman merkitystä, kuuntelevat toisiaan ilman ymmärrystä. Näen olevani siinä "hiljaisuuden kaivossa", jossa omat vastalauseeni putoavat kuin sadepisarat virtaan: "etenevän konsensustieteen" hyöky on vääjäämätön (kiinnostava kapinallinen on Skepsiksessä toiminut Matti virtanen -- heillähän kaikkea pitää epäillä paitsi tiedettä!). Kuin oivalluksena, pimeyttä leikkaavana hetken välähdyksenä, näinkin televisiossa neonjumalan: kun Greta Thunberg lapsuuden vilpittömyydessään tuijottaa autistin silmillään ... haluan että panikoitte ... haluan teidät mukanani pelkoon. -- Kuin näkisin itsekin suoraan ikuisuuteen, totalitaariseen Hitlerin Valtakuntaan ... totaalisen sodan kuvastoon ja symbolimaailmaan. 

 

Kuinka taistella uuden ajan kansanjohtaja-kansankiihottaja-hitlereitä vastaan, kun "sanoin vaan tapellaan", Göbbelsin valitsemin ja virittämin asein, kaikkialla toistuvaa propagandaa vastaan ... kun kaikki liukuu, kun kynnet kynnet eivät kykene tarttumaan todellisuuteen? Jotta villinä pyörivän ajan voisi pysäyttää, jotta voisi uudelleen kytkeytyä merkityksiin, täytyy aika-akselilta löytää uudet kiinnekohdat. -- Ja, mutatis mutandis, tutunnäköinen mielenmaisema tosiaan löytyy jostakin madonreiän, kaninkolon, takaa ... 1930-luvulta, tuolloiselta toivon ja pelon väliajalta: siellä on nähtävissä sama kokonaisvaltainen dynamiikka, pyörre joka vietti vääjäämättä kohti katastrofia. Miten tuona aikana voitiin pitää mieli eheänä, yhteiskuntasysteemit koossa pelon edessä? Kärjistymisen aikana mureneva maailma degeneroitui takaisin arkaaiseen hahmotukseen, vastakkainasetteluihin, todellisuuden projisoituessa dialektiikoiksi, kiteytyessä edelleen dikotomioiksi, toivon ja pelon unisymboleiksi: näkyväksi tullutta personoitunutta pahuutta (Hitler) vastustamaan emergoitui personoitunut toivo, Winston Churchill. Todellisuus oli taas yksinkertainen, oli vain yksi suunta, oli vain ne ja me.

Tässä täytyy huomauttaa, että kaikki havainta, ja unet erityisesti, on tietenkin subjektiivista -- omanlaistaan ei pelkästään joka ajassa, vaan myös joka mielessä, ja joka yhteiskunnassa ja kulttuurissa: kuten Gretalle, myös Hitlerille aikoinaan vilpittömät ihmiset ehdottivat Nobelin rauhanpalkintoa (ja IPCC ja Al Gore sai tämän palkinnon aiheuttamastaan "mielenrauhasta"!). Ja sitä paitsi tuohon aikaan suomalaisille Hitler edusti toivoa, ja se oli Stalin, Churchillin liittolainen, joka edusti kauhua. Ehkä Churchill itsekin havaitsi totuuksiensa suhteellisuuden (hänpä saikin sittemmin Nobelin palkinnon, kirjallisuuspalkinnon, kun eivät kai tälle Dresdenin riivaajalle, kostonenkelille, painajaisten pedolle, kehdanneet rauhanpalkintoa antaa!), ja jätti arvoituksen avoimeksi ... taitavana diplomaattina Churchill ei tätä pahuuden henkilöitymää sanonutkaan nimeltä, enempää halunnut rikkoa tätä todellista ristiriitaista maailmaa, avata uutta rintamaa ... kiteyttipä vain merkitykset:

  • Venäjä -- arvoituksen sisällä oleva salaisuuteen kääritty ongelma.
  • Venäjän kansan pahin onnettomuus oli Leninin syntymä, toiseksi pahin -- hänen kuolemansa.
  • Sosialismi on epäonnistumisen filosofia, tietämättömyyden oppi, ja kateuden ylistys, ja sen kantava hyve on kurjuuden tasainen jakaminen.

Kaikki toistuu, mikään ei toistu samana ... vaan jopa hykerryttävänä peilikuvana: jo Churchill totesi että tulevaisuuden fasisteja tullaan kutsumaan antifasisteiksi. Tämä ei liene edes sattumaa: systeemeillä on hitautta, ja jatkavuudella, vielä tasapainon palautumisen jälkeen, on seurauksensa. Niin, toisin kuin nykyisin sanotaan, viisaus löytyy menneestä, mallitetusta koetusta. Nimet vaihtuvat mutta dynamiikka pysyy, ja tavat hyödyntää tätä ilmiötä löytyvät aina: kun Lenin sanoi kommunismin asiaa tietämättään ajavia "hyödyllisiksi idiooteiksi", nykyisin, ideologioiden jälkeisenä aikana, nämä hassut ovat suuren globaalin rahan asialla. -- Jokin kuitenkin säilyy aivan samana, ja se on totaalisen sodan taisteluhuuto: "ei järjen vaan tunteen kautta". Kraft durch Freude ... und Freude durch Freunde

 

Tunne, yhteistunne, upottautuminen ja eläytyminen, kyky uskoa, luottaa -- se on vitaalisen kentän rakentumisen mahdollistaja, morfisen resonanssin mekanismi, muokkautuva yhteisöllisyys, johon perustuu yhteiskunnallinen koherenssi ja systeeminen lisäarvo, juuri se asia joka ihmisyhteisön ylivoiman luomakunnassa. Näitä asioita ei ymmärretä riittävästi, tänään "ryhmäpsykologia" on pelkkää tilastollista yksilöpsykologiaa, keskiarvojen laskemista ilman toivoa emergenssistä. -- Yksilöiden tasolla: mikä on se elähdyttävä tunne, kun huomaa toisen ajattelevan samoin ... ajatusten resonoidessa, tukiessa toisiaan, muuttuessa yhteiseksi intersubjektiiviseksi totuudeksi? Ja edelleen, se totuudenkin tuolla puolen tuleva varmuus ja vakaumus: koko ryhmän korreloimattomien pyrkimysten yhdensuuntaistuessa, yhtyessä systeemiseksi flowksi ... kun mentaalienergian hyöky voi murtaa kaikki esteet!

Evoluution kehittämä intuitiivinen ymmärryksemme kertoo meille että voima on kaunista, siihen on pyrittävä, se on oikein. Mutta se on myös hallitsematon ja moraaleja kumartamaton, ja se voi rakentaa yksityisestä yli-ihmisestä häikäilemättömän mielipidejohtajan, ja -muokkaajan. Vain nuorilla tämä virtauksen uoma voi vielä olla niin esteetön, ideaalisen ylevä, ilman reaallimaailman aiheuttamaa hillintää ja rajoitteita ... kaikki poikkipuolisuus on tunnelman droppaamista. Mutta niin upeaa kuin virtaukselle antautuminen onkin, tärkeää on hyppääminen veden pinnan yläpuolelle, näkemään kauemmas, kysymään jo etukäteen miksi olimme niin hiljaa hulluuden aikana! -- Niin, yksi tällainen kauas näkijä oli Churchill, joka ymmärsi vapausasteet, systeemejä ajavat voimat ja niiden liikkeen rajoitteet, eikä hän säästellyt "vihapuhettaan": hänellä on monia historiansa ymmärtäneen oivalluksia nykyhetkestä ... hän on kuin valmis nuorisopsykologi:

  • On hienoa olla rehellinen, mutta hyvin tärkeää on myös olla oikeassa.
  • Fanaatikko on ihminen, joka ei pysty muuttamaan mieltään ja kieltäytyy vaihtamasta aihetta.
  • Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa.
  • Monia valtiomuotoja on kokeiltu ja kokeillaan tässä synnin ja murheen maailmassa. Kukaan ei väitä, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkitietävä. Itse asiassa, on sanottu, että demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu.

Antiikin demokraattisen Kreikan filosofit olivat kai suurimpia demokratian halveksijoita, ja jo ainakin Sokrateesta lähtien nuoriso on ollut toivotonta. Nyt kuitenkin hegeliläinen maailmanhenki, tuo parantumaton humoristi, on niksahtanut uuteen asentoon: nuoriso ei olekaan enää turmeltunut vaan ylihyveellinen. Ei voi kuin nauraa mukana ... huokaista, istua katsomoon, ja puristaa kädet valkoisina käsinojia tragikomediaa katsellessa, ikuista maailmanparantamisen "opera buffaa", absurdia farssia. Kuin Kahlil Gibran, me vanhemmat voimme vain kylvää siemenen, varoittaa, ja toivoa parasta sinne mihin meillä ei ole pääsyä. Nuorison käsissä se "virtaus" on tulilientä, bensiiniä, joka voi roihahtaa arvaamattomasti ... vesi voi muuttua tuleksi, kaiken selittäjäksi, räjähdyksessä maa ilmaksi. -- Antakoon Churchill osviittaa myös tuohon tuntemattomaan tulevaisuuteen; niin, hänkään ei sentään kyennyt näkemään tätä ilmastonmuutoskatastrofia, uudenlaista Hitler-Jugendia ... mutta jotakin kuitenkin:

  • Mitä minuun tulee –- olen optimisti. Toisenlaisella asenteella ei juuri taida olla käyttöä.
  • Jos sinulla on vihamiehiä, tiedät puolustaneesi jotain jossain vaiheessa elämääsi.
  • Diktaattorit ratsastavat edestakaisin tiikereillä, joiden selästä he eivät uskalla laskeutua. Ja tiikerien alkaa olla nälkä.
  • Kommunisti on kuin krokotiili: kun se aukaisee suunsa, et voi olla varma, yrittääkö se hymyillä vai valmistautuuko se syömään sinut.

Kommunismista puheen ollen, ennen vihreyttä oli punaisuus (kukapa sitä haluaisi muistaa!): 1970-luvulla nuoriso teiniliittoineen intoili taistolaisuudesta. Churchillin väitetään sanoneen, että jos ihminen ei nuorena ole radikaali hänellä ei ole sydäntä, ja jos hän ei ole vanhana konservatiivi hänellä ei ole aivoja. Kaikkein aivottomimpia, irvokkaimpia ovat hengen aallonharjalta pudonneet: on jonkinlaista henkistä pedofiliaa kun vanhat papat alkavat vaalikiimassaan kosiskella nuorisoa. -- Niin, nuoriso on kuin indikaattori, anturi todellisuuteen, kokonaisvaltaisessa ajan hengen aistinnassa, muutosvastarinnan torjunnassa. Ja nyt, kun kaikki dynamiikka näyttää viettävän samaan suuntaan, on kuin jokin salaliitto käyttäisi nuorisoa hyväkseen: tämä "vihervasemmisto", vahvistettuine, laajentuneine rintamineen, tuoreine voimineen, näyttää yrittävän toteuttaa sen mikä Neuvostoliitolta jäi aikanaan kesken, länsimaisen moraalin mädättämisen? -- Mutta mitään keskitettyä "mastermindiä" ei salaliiton takaa ehkä löydy ... kuinka nyt voitaisiin konkretisoida, personoida tämä kasvoton pahis, uusi painajaisten hirviö muuttuneessa todellisuudessa, Churchillin jälkeisessä ajassa? Miten hahmottaa uudenlainen rintama, nähdä holistis-surrealistisen hybridisodan olemus mielen taistelukentällä?

Kun yritetään nähdä tulevaisuuteen, löytää vapausaste kaaoksen läpi, nähdään, että on nopeitä hyvin näkyviä pärskähdyksiä, ja sitten on kokonaisvaltaisia vaivihkaisia muutosvirtauksia. Esimerkiksi tämä ilmastonmuutoshysteria lienee "otsoniaukon" kaltainen hetkellinen hysteria, joka myöhemmin halutaan vaieta olemattomaksi; alla, suojassa ja näkymättömissä, tapahtuvat ne merkittävät muutokset. Näiden näkemiseksi tarvitaan laajempaa perspektiiviä, jotakin mitä Churchillilläkään ei ollut työkalupakissaan: evolutiivisten attraktorien ymmärtämistä. Nimittäin suuressa kuvassa energian virtaus systeemien läpi pyrkii maksimoitumaan. Voidaan olettaa, että tämän vuoksi "energiansiirtoyksiköt" näyttävät pelkistyvän, rajat niiden välillä katoavan: kun yhteisöt on saatu ravistetuksi joukoksi "individualisteja", yksilöitä, nämä liikkuvat herkemmin, energian välitys tehostuu. -- Mutta tätä, vääjäämätöntäkin, vastaan kannattaa taistella, virtaviivaistumista voi hidastaa: täytyy muistaa, että globaali energeettinen etu ei ole lokaalien toimijoiden etu. Pieni on kaunista, ne vähäisetkin fraktaaliset pyörteet universaalissa kokonaisvirtauksessa ovat yksilöiden ja yhteisöjen, ihmisten ja kulttuurien, olemisen elinehto.

Voidaankin yrittää rakentaa uudenlaisia kokonaisuuksia, hahmottaa mielen makroskoopilla niitä holistisia, "heikkoja mutta pitkäaaltoisia signaaleita" turbulenssipölähdysten alta; haasteena tällaisten laajojen globaali-ilmiöiden hahmottamisessa kapeasta lokaalinäkökulmasta on koko horisontin siirtyminen tarkkailijan mukana. -- Kuten nähdään, Churchill jo osasi suhtautua epäillen liittolaisiinsa kommunisteihin; ehkä tästä saadaankin vinkkiä siitä vankasta linnakkeesta, jota vastaan "pahisevoluutio" yhä yrittää hyökätä? Kommunismihan oli olemukseltaan kansainvälistä, internationaalista, tämä aave taisteli 1800-luvulla kansallisvaltiota vastaan -- mikä on tämä näkymätön aave tänään, kansallisvaltiota ja -kulttuuria vastaan vaikuttava voimakenttä? -- Niin, johtopäätös ... se mihin nuoriso on tänään höyrähtänyt, mikä on muotia, mitä ei nykyisin voi oikein edes kyseenalaistaa, on uuden ajan internationalismi, talousliberaali globalismi, ja monikulturismi. Yhteiskuntaa rikkiravistavan voiman vastavoimaksi on sittemmin emergoitunut altright-tyyppinen "äärioikeisto" ja "vihapuhe", onnea sille ... kuitenkin se "aave" on jo kehittynyt niin massiiviseksi, kumuloitunut puolittain konkreettiseksi, ja virtaus on kerryttänyt mukaansa massaa, sillä on vastaansanomatonta hitautta. Toisaalta sen on vaikea enää pysyä piilossa: tieteelliseen metodiin pitäytyvä tarkkailija voikin "uudessa uljaassa henkimaailmassa" pitää periaatteenaan seuraa rahaa!

 

Kukapa muistaa ATK:n, Ahti Tankero Karjalaisen? Hänhän ennakoi ilmastotiedettä sanomalla että ennnustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen ... ja kuten IPCC tietää, tietokonemalleilla ja automaattisella tietojen käsittelyllä kuvitteellisessa Simulacrumissa se on erityisen vaikeaa, näennäiseksakteilla maagisilla numeroilla, joiden tarjoama "absoluuttinen totuus" riittää loihtimaan uskovaiset. -- Laadullisesti toista luokkaa toteutumistodennäköisyydessään näyttävät olevan profeettojen enneunet, kuten Muhammedin, Churchillin, Gibranin Profeetan, ja suomalaisen näkijän: jonkinlaisessa unitilassa nämä ovat nähneet hetkellisten ilmiöiden yli, löytäen vapausasteita tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Tai ehkä heillä vain oli mainiot mallit, holistis-intuiitiiviset: paras ymmärrys menneestä, kompressio koetusta, valonheitin valaisemaan pimeää tulevaisuutta? -- Ennen "näkeminen" oli muuten helpompaa, sallitumpaa ... henkisten titaanien herooinen taistelu mielen taistelukentillä oli tuolloin vielä mahdollista, johtaen eeppisiin kamppailuihin, sanan säilällä; nykyisinhän profeetat voivat kirjoittaa, edelleen Paul Simonin sanoin, vain alikulkujen ja vuokratalojen seiniin. -- Näin esimerkiksi pystyi aikanaan vihapuhumaan eräskin profeetta, se Churchill, toisesta profeetasta ... kumpihan voittaa, näkee tulevaisuuden suunnan paremmin -- tai edes saa muut uskomaan tulevaisuuteensa, jonka jälkeen se toteutuu (jokohan olen onnistunut väsyttämään ankeuttajat? Nukkuuko sensuuri?):

  • Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus langettaa kannattajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmisessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hirveä fatalistinen apatia. Vaikutukset ovat ilmiselviä monissa maissa. Ajattelemattomia tapoja, huolimattomia maanviljelysjärjestelmiä, laiskoja kaupankäyntimenetelmiä ja omaisuuden turvattomuutta tapaa kaikkialla, missä profeetan seuraajat hallitsevat tai asuvat. Alhainen sensualismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivistyneisyyden; tulevalta sen arvokkuuden ja pyhyyden. Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mukaan jokaisen naisen on kuuluttava jollekin miehelle tämän absoluuttisena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavaimona, viivästyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes islamin usko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuudessa. Yksittäiset muslimit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuksia, mutta tämän uskonnon vaikutus halvaannuttaa sen seuraajien sosiaalisen kehityksen. Maailmassa ei ole voimakkaampaa taannuttavaa voimaa. Muhamettilaisuus on taistelunhaluinen ja käännytystä harjoittava uskonto, joka on kaikkea muuta kuin kuolemaisillaan. Se on jo levinnyt kautta Keski-Afrikan tuottaen pelottomia taistelijoita joka askelmallaan. Ja jos kristinuskoa eivät suojelisi tieteen vahvat käsivarret -- tieteen, jota vastaan se oli turhaan taistellut -- modernin Euroopan sivilisaatio saattaisi romahtaa, samoin kuin romahti muinaisen Rooman sivilisaatio.
  • Totuus on niin kallisarvoinen, että tarvitaan valheiden henkivartiosto sitä suojelemaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Sanan kiihkoisaa taidetta, johon vain Heikki täällä pystyy. Eikä yksin pelkkää sanallista taidetta, vaan myös täyttä asiaa paketoituna uuteen, vaikkakin vähän vaikeaselkoiseen muotoon. /... Lukekaa ja ihastelkaa! KIITOS.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Kiitos kirjoituksen yhtenäisestä tyylistä. Vaikka aiheet ja punaiset langat vaihtuvatkin, tyyli pysyy.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Pitkän hiljaiselon patoutuma, kaiken kertyneen räjähtämä ...

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Sulla on ilmeisesti ollut aikaa patoutua, kiitos varsin hienosta tekstistä. Itsellä sen verran hektinen vaihe ettei ehdi edes syvällisemmin patoutumaan. Joskus sekin iskee, niin silloin aina katson planeettamme kuvajaista, etäältä otettuna. Kummasti sitä tuon ääressä alkaa rauhottumaan ;D Pale blue dot > https://ratioscientiae.weebly.com/interesting-stuf...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #4

Aikaa patoutua tosiaan ... minulla vuorottelee tällä hetkellä useampia henkilökohtaisia avustajia, kaikki opiskelijoita.

Seuraavalla rekrytointikierroksella harjoitetaan ikärasismia: hakijan täytyy olla vähintään viisikymppinen!

Toimituksen poiminnat